31.10.2014

Taustaa

Käräjäoikeus oli 28.4.1994 velvoittanut A:n takaajana suorittamaan yhteisvastuullisesti päävelallisen kanssa yhtiön saatavan. Yhtiö oli hakenut tuomion täytäntöönpanoa A:ta vastaan. A:n omistamat kiinteistöt oli ulosmitattu 22.4.2009. Ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika oli kulunut umpeen 28.4.2009.

Kihlakunnanvoudin päätös 6.6.2012

Kihlakunnanvouti totesi päätöksessään, että saatava oli vanhentunut päävelallisen osalta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan kuluttua umpeen 28.4.2009. Kun päävelka oli lakannut, A:n vastuu takaajana yhtiötä kohtaan oli lakannut. Ulosottoasian vireilläolo päättyi.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 25.10.2012

Yhtiö vaati, että kihlakunnanvoudin päätös kumotaan ja että ulosmittausta jatketaan ulosmitattujen kiinteistöjen osalta ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla.

Käräjäoikeus totesi, että ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Säännöksen 3 momentin mukaan, jos ulosottoperusteen määräajan kuluessa saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai saatava on ilmoitettu 5 luvussa tarkoitetussa myynnissä, määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen.

Asiassa oli riidatonta, että ulosottoperusteen määräaika oli kulunut umpeen 28.4.2009 ja että saatava oli vanhentunut ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n mukaisesti. Näin ollen myös takaajan asemassa olevan A:n takausvastuu oli lakannut.

A:n omistamat kiinteistöt oli ulosmitattu 22.4.2009 eli ennen määräajan päättymistä. Asiassa ei ollut ilmennyt, että ennen määräajan päättymistä saatavaa olisi ilmoitettu 5 luvussa tarkoitetussa myynnissä. Ulosmittaus ei ollut ehtinyt niin pitkälle, että ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momenttia voitaisiin soveltaa asiassa.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pasi Lilja.

Helsingin hovioikeuden päätös 26.6.2013

Yhtiö toisti käräjäoikeudessa esittämänsä muutosvaatimukset.

Hovioikeus totesi, että takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (takauslaki) 15 §:n 1 momentissa säädetään, että takaajan vastuu velkojaa kohtaan lakkaa, kun päävelka on suoritettu tai kun se on muuten lakannut. Asiassa oli kysymys siitä, estikö sanottu säännös ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ssä tarkoitetun määräajan aikana takaajalta ulosmitatun omaisuuden käyttämisen velan maksuun tilanteessa, jossa mainittu määräaika oli kulunut umpeen ulosmittauksen jälkeen.

Takauksessa takauksenantaja sitoutui takaamaan päävelallisen velan siten, että takauksenantajalla oli oikeus saada takauksen perusteella maksamansa velka takaisin päävelalliselta. Takaajalle syntyi takautumisoikeus silloin, kun päävelallinen vapautui velvoitteestaan velkojaa kohtaan takaajan tekemällä suorituksella. Vakiintuneesti oli katsottu, että päävelan vanhentumisen jälkeen takaajan maksamat päävelan suoritukset eivät oikeuttaneet takaajaa saamaan maksua takaisin päävelalliselta.

Hovioikeus katsoi, ettei pelkkää kiinteistöjen ulosmittausta voitu pitää päävelan suorituksena.

Näin ollen päävelka oli vanhentunut ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin ja 27 §:n 1 momentin mukaisesti ennen kuin A:lta ulosmitatusta omaisuudesta voitaisiin ylipäätään saada maksu. Mikäli ulosmitatusta omaisuudesta otetaan maksu tässä vaiheessa, se kohdistui vanhentuneeseen päävelkaan.

Suorittamalla vanhentunutta velkaa takaaja ei olisi oikeutettu saamaan päävelalliselta suoritustaan takaisin. Takauksenantajan ei voitu katsoa antaneen takausta sellaisin ehdoin, että hänellä ei ollut takautumisoikeutta. Ottaen huomioon takausjärjestelmässä takaajalle taatut oikeudet ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin ei voitu katsoa olevan tarkoitettu takaajalta ulosmitattuun omaisuuteen, mikäli takaajalla ei olisi maksun ottamisen jälkeen oikeutta takautumissaatavaan. Näin ollen asiassa ei ollut perusteita katsoa ulosottokaaren mainitun momentin syrjäyttävän takauslain 15 §:n pääsääntöä.

Takauslain 15 §:n 1 momentti esti ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen jälkeen maksun ottamisen takaajalta ennen määräajan umpeen kulumista ulosmitatusta omaisuudesta.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Kauppinen, Maija Nyyssönen ja Tuovi Hyvärinen. Esittelijä Juha Pihlamaa.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Yhtiön saatavasta, josta A on antanut takauksen, on annettu suoritustuomio 28.4.1994. Sanotun tuomion ja A:n takausvastuun perusteella A:n omistamat kiinteistöt on ulosmitattu 22.4.2009. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle asetettua maksuvelvollisuutta koskeva ulosottoperuste on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Päävelkaa ja A:n takausvastuuta koskevan ulosottoperusteen määräaika on kulunut umpeen 28.4.2009, ja päävelka sekä takausvelka ovat tuolloin vanhentuneet.

2. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentissa säädetään kuitenkin, että jos ulosottoperusteen määräajan kuluessa saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai saatava on ilmoitettu 5 luvussa tarkoitetussa myynnissä, määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista. Asiassa on yhtiön valituksen nojalla Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, voidaanko tämän säännöksen perusteella ulosottotäytäntöönpanoa A:ta vastaan jatkaa, kun kiinteistöjen ulosmittaus on toimitettu ennen ulosottoperusteen määräajan umpeutumista.

Muut sovellettavat oikeussäännökset

3. Edellä mainitun ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Lainkohdan mukaan saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislain) 14 §:n 1 momentin mukaan velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu. Vanhentumislain 8 §:n 3 momentissa on myös viittaussäännös ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ään velan vanhentumisesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan määräajan umpeen kulumisen johdosta.

4. Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (takauslain) 15 §:n 1 momentin mukaan takaajan vastuu velkojaa kohtaan lakkaa, kun päävelka on suoritettu tai kun se on muuten lakannut.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

5. Ulosottokaari on tullut voimaan 1.1.2008 ja sen 2 luvun 24 §:n 3 momentti on sisällöltään samanlainen kuin aikaisempi ulosottolain vastaava säännös. Ulosottolakia uudistettaessa hallituksen esityksessä todettiin sanotun lainkohdan tarkoituksena olevan velkojan suojaaminen tilanteessa, jossa täytäntöönpano on jo ehtinyt pitkälle ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden päättyessä. Säännös merkitsisi sitä, että velkojalla on oikeus saada ennen määräajan päättymistä toimitettu ulosmittaus loppuun saatetuksi (HE 216/2001 vp s. 89).

6. Ulosottokaaren 2 luvun 27 § on muuttanut ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaa sääntelyä ulosottolain vastaavasta sääntelystä. Ulosottolaissa säädettiin tältä osin vain ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen prosessuaalisista vaikutuksista. Määräajan päätyttyä ulosottoperuste ei ollut enää täytäntöönpanokelpoinen ulosotossa. Ulosottolaissa säädetty ulosottoperusteen määräajan umpeen kuluminen ei aiheuttanut saatavan aineellista vanhentumista eikä siten sen lopullista lakkaamista. Ulosottokaaren nykyistä 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännöstä vastaava ulosottolain säännös velkojan oikeudesta saada täytäntöönpanoa jatketuksi on siten säädetty sellaisen lainsäädännön yhteydessä, jossa ulosottoperusteen määräajan päättymisellä oli vain täytäntöönpanon estävä vaikutus.

7. Sen sijaan voimassa oleva ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin säännös saatavan vanhentumisesta ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen johdosta tarkoittaa saatavan lopullista aineellista vanhentumista. Lainkohta on tältä osin aineellista oikeutta koskeva, vaikka se on selvyyden vuoksi sijoitettu ulosottokaareen (HE 83/2006 vp s. 41 - 42). Määräajan päättymisen aineellisoikeudelliset vaikutukset on edellä kuvatuin tavoin säännelty osin viittauksella vanhentumislakiin.

8. A:n takausvastuun perusteena oleva päävelka on ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin perusteella vanhentunut 28.4.2009. A:n takausvastuu velkojaa kohtaan on tuolloin lopullisesti lakannut takauslain 15 §:n 1 momentin nojalla. A:lla ei ole takauksensa perusteella velvollisuutta lopullisesti vanhentuneen velan suorittamiseen.

9. Edellä lausutun perusteella ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännöksen, joka koskee täytäntöönpanoa ulosotossa, ei voida katsoa oikeuttavan velkojaa saamaan ulosmitatuista varoista maksua aineellisesti vanhentuneesta saatavasta aineellisesti vanhentunutta saatavaa koskevan takauksen perusteella. Tämän vuoksi ulosottotäytäntöönpanoa ei voida jatkaa A:n ulosmitattujen kiinteistöjen osalta, vaan yhtiön ulosottovalitus on hylättävä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Mika Huovila. Esittelijä Petteri Mikkola.